Yhteenveto
kaudesta
- Pitkä kausi on takana. Kiitos
koko joukkueelle hienosta kaudesta ja
aktiivisesta osallistumisesta. Vain 1-2 peliä
koko kaudella pelasimme hieman pienemmällä
materiaalilla, yhteensattumien vuoksi. UA:n
aloitteesta ei yhtäkäään ottelua tarvinnut
siirtää, ei pelaajien tai ilmojen vuoksi.
- Kausi alkoi jo syyskuun alussa
viime vuonna, kun aloitimme jääharjoittelun.
Kevään, kesän ja alkusyksyn olivat kukin
oma-aloitteisesti?? huolehtineet omasta
peruskunnostaan. Ulkojäille päästiin
ennnätysajoissa. Jo 22.11 olimme ensi kerran
treenaamassa kotijäällä. Treenejä ja sitä
kautta jääaikaa tuli joukkueelle kauden aikana
todella runsaasti, lähes neljäkymmentä kertaa
kävimme jäällä, runsaat kuusikymmentä tuntia
jäällä!! Näiden lisäksi tietenkin kaikki
pelit, yhteensä kahdeksantoista. Tästä syystä
kiitokset kuuluu myös kotijoukoille!
- Ei voi sanoa, että treenaaminen
olisi mennyt hukkaan. Muistamme hyvin kauden
alkuun pelatut harjoitusottelut. Kaikki ne
runsaat virheet jotka teimme niissä peleissä;
syötöt, syötön vastaanotot, pallon
menetykset, jne., vähenivät selvästi kauden
edetessä ja jääajan lisääntyessä. Mitään
hienouksia ei treeneissä harjoiteltu, eikä
meikälaisen resurssit niiden pitämiseen
riitäkään, mutta mielestäni oleelliseen
käytettiin paljon aikaa. Pallon hallintaa;
kuljetus, syötö, syötön vastaanotto,
luistelusta laukaisu. Yksinkertaisia asioita
toistettiin varmaan monen mielestä jopa
yksitoikkoisuuteen asti. Mutta väitän, että ei
turhaan! Harjoitusottelut, yhtä tasapeliä
lukuunottamatta, hävittiin kaikki! Vain
muistuttaakseni mistä asetelmista tähän
kauteen lähettiin.
- Joukkueen runko kaudelle pysyi
pääosin samana, mutta myös muutoksia nähtiin.
Armeija sekä työkiireet verotti joukkueesta
pelaajia, kaiken kaikkiaan lähtijöitä oli
kuusi kpl. Tulijoita oli kuitenkin sama määrä.
Joukkue hitsaantui hyvin yhteen, joskus meni jopa
puoli kahteen! Kauden aikana tuli muutama
joukkuehenkeä nostattava maukas voitto. Siten,
että tappioasemasta tehtiin uskomaton nousu ja
otteluita voitettiin vain maalin - kahden erolla.
Pelikunto ja itseluottamus nousi kohisten kauden
edetessä ratkaisupeleihin. Suukopu pelien aikana
oli vähäistä ja kuuluu osittain mukaan
kuvioihin, välillä jopa herättää joukkueen
pelaamaan. Riitoja joukkueen sisällä ei ole,
mikä on hyvä asia. Pukukoppihuumorin
ylläpitäjiä löytyy kyllä!
- Asenne oli hyvä läpi kauden,
tosin surkeasti menneen edelliskauden jälkeen
asenne tulikin olla kohdallaan. Mieleen jäi
kuitenkin monesta pelistä tilanne jossa melko
helposti pääsimme parin - kolmen maalin
johtoon. Ei aikaakaan kun luistelu loppui ja
vastustaja oli tasoittanut pelin. Näissä
tilanteissa ei kuitenkaan annettu periksi ja
viidesti noustiin erätauon tappio- tai
tasatilanteesta voittoon.
- Tästä tekstistä taitaa tulla
liian pitkä, mutta antaa mennä nyt kun kulkee.
Eihän hyvän kauden jälkeen anneta joukkueelle
muuta kuin kiitosta. Koko joukkue pelasi
ehdottomasti yläkanttiin! Yksi kaveri kuitenkin
on mainittava erikseen ja oli mielestäni UA:n
pelastus, uusi maalivahtimme tälle kaudelle,
Jani. Työkiireet ja loukkaantuminen verottivat
ankaralla kädellä kahden muun maalivahdin
osallistumista kauden aikana, joten Janin
liittyminen rinkiin oli enemmän kuin sata
jänistä. Heikkoina hetkinä Jani piti
joukkuetta pystyssä torjunnoillaan ja oli näin
osaltaan ratkaisia, maalintekijöiden lisäksi.
Maalintekokaan ei jäänyt yhden tai kahden
pelaajaan varaan vaan maalintekijöitä löytyi
laajalta rintamalta. Ja lopuksi, kun oma lehmä
on ojassa, kehutaan myös puolustajat, hyvä
pakit! Ei vaan; koko joukkue puolustaa ja
hyökkää, vanha sanonta pitää paikkansa.
- Mielestäni joka peliin lähdimme
tavallaan haastajina ei ennakkosuosikkina. Nyt
tulevalle kaudelle asetelma on toinen, kaikki
odottavat nälkäisinä lohkovoittajien
kaatamista. Jää nähtäväksi kuinka hyvin tai
huonosti UA suoriutuu ensikauden asetelmista?
Siitä löytyy haastetta kerrakseen.
- Tälläisin ajatuksin mennestä
kaudesta ja tulevaa kautta odotellen hyvää
kesää toivoopi #3 "...mull on kodin asiat
kunnossa ja kaikenkaikkiaan urheilu tuntuu
kiinnostavalta, varsinkin seuraavat
lajit...kaukalopallo!"
|