Laihian UA

KAUKALOPALLO

Kausi, -03-04

 
  • Runkosarja päättynyt UA:n kohdalla. Tällä kaudella UA ei selvinnyt loppupeleihin.
  Yhteenveto kaudesta
  • Yksi kausi on jälleen takana. Tällä kertaa UA:n kausi jäi hieman kesken. Kahta kärkijoukkuetta lukuunottamatta kaikki ns keskikastin joukkueet (4) päätyivät vain kahden pisteen päähän toisistaan. Äärimmäisen tasainen runkosarja huipentui viimeisellä kierroksella jossa kolmella joukkueella oli mahdollisuus nousta neljän parhaan joukkoon. Kuten todettu UA ei tällä kertaa ollut näiden neljän joukossa.
  • Kausi alkoi taas jo syyskuun alussa -03, kun muiden kausien tapaan aloitimme jääharjoittelun. Jälleen kerran kevään, kesän ja alkusyksyn olivat kukin oma-aloitteisesti huolehtineet omasta peruskunnostaan ;)
  • Harjoituspelit menivät kuten viimekin vuonna, ei yhtään voittoa. Tämän perusteella ei kauteen voinut lähteä ainakaan takki auki! Ulkojäitä jouduimme odottelemaan turhan kauan. Runkosarjakin ehti alkaa ennen kuin pääsimme kotijäälle treenaamaan. Ensimmäinen kerta olikin sitten suoraan kotipeli, 17.12. Lähes kuukauden ero viime vuoteen verrattuna!
  • Uskon että ensimmäiset pelit menivät enemmän tai vähemmän mollivoittoisesti juuri vähäisen jääajan takia. Vaikka maalipaikkoja siunaantui runsaasti, niin pallo poltti lavassa ja maltti puuttui tekopaikoissa. Vai mitä voi päätellä siitä kun kuudesta ensimmäisestä pelistä saadaan VAIN 4 pistettä kasaan. Toisaalta viisokkopeli ei ollut niin tiivistä ja omassa päässä soi turhan paljon.
  • Siitä kun päästiin kotijäälle, oltiinkin arkipäivinä lähes joka toinen päivä jäällä. Tammikuun loppu sujuikin jo paremmin. Kolmesta pelistä 5 pistettä oli jo hyvä suoritus. Kauden paras peli pelattiin kotona RB Nanukeita vastaan, joukkue pelasi kuin hurmiossa. Murskavoitto UA:lle luvuin 14 - 4
  • Siinä vaiheessa oltiin vielä hyvin kuvioissa mukana, koska myös muiden pelit menivät ristiin. Runkosarjassa pelattiinkin peräti 16 tasapeliä, se jos jokin todistaa kuinka tasainen sarja oli. UA ja P&B II pelasi näistä tasapeleistä yhteensä puolet! Tämän lisäksi lukuisa peli päättyi vain 1-2 maalin eroon. Viime kauteen verrattuna tässä olikin suurin ero UA:n peleissä. Tiukat pelit hävittiin, kun viime kaudella ne pystyttiin kääntämään voitoksi. Toki kaikkissa tasapeleissä jotka pelattiin, niin viime hetkillä noustiin parin maalin tappioasemasta tasoihin, hyvä näin.
  • Joukkueen runko kaudelle pysyi pääosin samana, Anssi ja Sami palasivat ruotuun ja Mika uutena kasvona toiseksi pelaavaksi maalivahdiksi.
  • Suukopua pelien aikana oli nyt enemmän kuin aikaisemmin ja mielestäni se on normaalia kun pelit eivät luista niin kuin olettaa. Pukukoppihuumoria kuitenkin riittää, heikolla hapella kopissa joutuu olemaan tämän tästä!
  • Loppukaudesta suuren työn ja sopimisien jälkeen UA hankki uuden komian peliasun. Kiitos vaivannäöstä Petri K:lle. Nyt UA näkyy entistä paremmin yhtenäisissä asuissa sekä kentällä että sen ulkopuolella! Vielä kun saamme sovitetuksi koko joukkue samaan aikaan samaan paikkaa niin saadaan päivitettyä uusi joukkuekuva sivuille.
  • Suurkiitos vielä niille aktiivisille jotka olivat mukana vetämässä läpi Laihian puulaakikaukalopallosarjaa. Onnistunut sarja joka oli mielestäni tasokkaampi kuin vuosiin. Uskon että jatkoa on luvassa tulevillakin kausilla, sen verran hyvää palautetta joukkueilta on saatu.
  • Loistokkaan viimekauden jälkeen taisi olla ns. voittokrapulan vuosi. Ennusteeni tästä kaudesta piti osin paikkansa, kun sanoin että tällä kaudella jokaisella vastustajalla on kova nälkä voittaa edelliskauden voittaja ja näin olikin. Pettymyksen jälkeisen nukutun yön jälkeen voi sanoa että kaudesta suoriuduttiin kuitenkin kohtalaisesti, eihän jatkopelit jääneet kuin kahden vaivaisen pisteen päähän! Eihän aina voi voittaa, ja pitäähän kauden päätöstilaisuuten jäädä sopivasti jossiteltavaa...ja sitähän riittää ;o)  Se on sitten uutta matoa koukkuun taas syksyllä kun aloitetaan valmistautuminen uuteen kauteen.
  • Tälläisin ajatuksin menneestä kaudesta ja tulevaa kautta odotellen hyvää kevättä ja kesää toivoopi #3 "...mull on edelleen kodin asiat kunnossa ja kaikenkaikkiaan urheilu tuntuu kiinnostavalta, varsinkin seuraavat lajit...kaukalopallo!" p.s. tämä on vain kirjoittajan näkemys kaudesta jotaei tarvitse ottaa niin vakavasti.
Takaisin Ylös