Laihian UA

KAUKALOPALLO

Kausi, -04-05

Päivitetty: 30.03.05
  • Runkosarja päättynyt UA:n kohdalla. UA:n saldo runkosarjassa: 14 voittoa, yksi tasapeli sekä kolme tappiota. Tällä saldolla UA vei runkosarjan voiton. Runkosarjan voitto oli UA:n toinen sen historiassa.
  • UA voitti välieräottelunsa ja pelaa näin loppuotteluissa.
  • Solf oli parempi suoraan kahdessa ottelussa joten Sulva matkustaa Kangasniemelle lohkovoittajien turnaukseen.
 

 

Yhteenveto kaudesta

  • Vaikka kausi on vielä pahasti kesken, aloittelen jo kauden "muumipapan muistelmien kirjoittamista". Ei jää sitten yhdelle kertaa niin paljon muistelemista.
  • UA pelasi loistavan runkosarjan. Tällä kaudella tiukat pelit "hanskattiin" kotiin, kun ne viime kaudella hävittiin. Tätä tekstiä kirjoittaessa UA on tosiaan pelannut jo kaikki runkosarjan pelinsä ja odottelee, että muut joukkueet saisivat ohjelman mukaiset ja rästiin jääneet pelinsä pelatuiksi. Sitten päästäisiin odotettuihin välieräpeleihin.
  • Todennäköisesti UA menettää ns. kotiedun tässä odotellessa. Kevätaurinko sulattaa pilvienkin läpi jään pelikelvottomaksi muutamassa päivässä. Eniten harmittaa se, kun UA:n pelejä aktiivisesti katsomassa käynyt runsaslukuinen yleisö ei ehkä näe UA:n välieräpeliä kotikaukalossa. Risuja liiton suuntaan: pelejä tasaisempaan tahtiin ja valvonta päälle miten joukkueet hoitavat rästipelinsä. Ehdoton takaraja asetettava jolloin pelit tulee olla pelattu. Näin jäisi turha pelien siirtely pois. UA:n periaate on aina ollut ja tulee olemaan, että pelit pelataan sillä porukalla mikä ilmestyy pelipaikalle. Ketään ei erikseen soitella ja pyydellä mukaan.
  • UA:n kausi alkoi syyskuun alussa -04, kun muiden kausien tapaan aloitimme jääharjoittelun. Jokainen oli ennen kauden alkua oma-aloitteisesti huolehtinut omasta peruskunnostaan ;-) ja jäälle mentiin vahvassa kunnossa.
  • Syksy treenattiin niin tiiviisti, että harjoituspelejä ehdittiin pelata vain yhden vaivaisen ottelun verran. Hyvä tai huono vaikea sanoa, ehkä ensi kauden alussa olemme taas enemmän asialla treenipelien suhteen. Koska viime kaudella UA ei selvinnyt loppupeleihin, kauteen lähdettiin taas haastajan roolissa.
  • Ulkojäitä jouduimme odottelemaan kauan ja kun se vihdoin saatiin kuntoon oli joulukuun -04 loppu ja tammikuu -05 alku ennätyksellisen lämmin. Siitä huolimatta UA:lla oli runkosarjan aikana rästissä vain pari peliä. Kun pakkanen taas paukkui saatiin myös rästipelit pelattua nopeasti pois. Näin siitäkin huolimatta, vaikka UA järjesti kaukalopallon puulaakisarjan. Tiivistä toimintaa riitti lähes joka arkipäivälle kolmen viikon ajan.
  • Pelaajarintamalla tapahtui melkoisesti. Timo, Petri K ja Jukka K ja Harri lopettivat edelliseen kauteen. Tosin Jukka K saatiin mukaan loppukaudesta, kun pakkikalustosta olivat miehet loppua. Harmillisesti kaikki olivat vielä laihialaisia, ja noin montaa korvaajaa ei oman paikkakunnan nuorista yht'äkkiä löydy. UA on kuitenkin hyvän joukkueen maineessa, koska aina on valinnanvaraa. Tulijoita ja kyselijöitä riittää! UA "treidasi" hyvät vahvistukset. Juha-Matti, Matti ja Rami istuivat joukkueeseen kuin nyrkki silmään tai nenä päähän.
  • PYYHKEITÄ annan joukkueelle siitä, että kunnon yhteisharjoituksia ei UA:n kotijäälle saatu kertaakaan! järjestettyä kauden aikana. Piiiiiiiiitkä miinus niille jotka eivät vaivautuneet kotijäälle silloin kun sinne treenit sovittiin.
  • Syyskausi meni voittojen tiellä. Neljä peliä ja yhtä monta voittoa. Paha takaisku koettiin ennen joulutaukoa, kun hurjaan tahtiin pisteitä takonut Juha-Matti joutui 10 viikon sairaslomalle. Näinä päivinä on yksitoista viikkoa kulunut, joten mielenkiinnolla odotan toipuuko näätä loppupeleihin?
  • Joulun jälkeen oli nihkeämpi kausi. "Vain" maalin voitto P&B2, tasuri RB Nanukkien kanssa ja tappio Sulvalle. Sitten saatiin yskähtelevä kone taas käyntiin ja pelit pelattiin lähes voitosta voittoon. 
  • Spontaania suukopua pelien aikana, pelitapahtumista riippuen, oli enemmän tai vähemmän niin tuomareille kuin pelikaverille.
  • Suurkiitos vielä niille aktiivisille, jotka olivat mukana vetämässä läpi Laihian puulaakikaukalopallosarjaa. Tosin sarja vedettiin läpi todella pienellä miehityksellä, siinä toinen nuhteiden paikka UA:n pelaajille. Ryhtiä talkoohommiin!! Onnistunut puulaakisarja, joka oli mielestäni tasokas. Tosin joukkueiden määrä on vähenemään päin ja siihen pitäisi saada muutos.
  • Laihian kaukalopallon tulevaisuus ja jatkuvuus. Olemme yrittäneet pitää kiinni "laihialaisesta" joukkueesta. Vaaka kallistui "väärään" suuntaan kun neljä laihialaista lopetti viime kauden jälkeen. Mielestäni vaaka on yritettävä kallistaa takaisin laihialaisuuden puolelle ja uskon että siihen on mahdollisuus. Puulaakeissa pelaavat Laihian nuoret on saatava mukaan UA:n toimintaan. Pientä viritystä on jo puuhailtu, ja uskon että syksyllä -05 on UA:n treeneissä alusta asti mukana mukava määrä laihialaisia nuoria.
  • Välieräpeli tuntui melko nihkeältä vaikka peli oli hallussa koko ottelun. Pääasia oli kuitenkin, että UA voitti ja pelasi sille kuuluvan paikkansa loppuotteluihin.
  • -------- 30.03------
  • Tässä vaiheessa on loppuottelut pelattu. Eivät menneet UA:n osalta putkeen ja Sulva vei mestaruuden. Sulva oli muutenkin kompastuskivi UA:lle. Voitot Sulvalle 4-1 kauden kohtaamisissa.
  • Nukutun yön jälkeen voidaan kuitenkin olla kokonaisuudessaan tyytyväisiä kauden tulokseen. Runkosarjan selvä voitto, jolle kenelläkään ei ole sanomista. Saldo 18 peliä josta 14 voittoa - 1 tasapeliä  -3 tappiota,  pisteet 29. Täysin eri saldo edellisen kauteen verrattuna.
  • Vielä jäi hampaankoloon sen verran, että ensikaudella tavoitellaan uudestaan pääsystä lohkovoittajien turnaukseen.
  • No kausi on "taputeltu" loppuun, vain kauden huipennus eli päättäjäiset jossain huitsin nevadassa on vielä pitämättä. Katsotaan mihin päädytään. Hyvää kevättä ja mukavaa kesää kaikille ja kiitos kaudesta. Katsotaan miten taas syksyllä jaksetaan uuden kauden kynnyksellä.
  • Tämä on vain kirjoittaneen mielipide ja näkemys asioista. Älkäätkö kukaan vetäkö hernettä nenään. Terveisin liukutaklaava pakki #3.

Takaisin Ylös